tiistai 29. maaliskuuta 2011

Talvisena päivänä

Ystäväni Madeleine kävi ulkona kokeilemassa talvitakkiaan. Hänellä oli hurjan hauskaa, kun hän juoksenteli ympäriinsä lumessa. Kesällä me barbit aiomme lähteä uudestaan ulos isommalla porukalla.

Takin yksinkertainen kaava löytyy kirjasta "Ompele Barbien puvusto" (Ternsøe, Jette Riisgaard).  Kangas puolestaan on peräisin Eurokankaan askartelukangaslaarista, kuten monet muutkin meidän vaatteidemme kankaista.

Madeleinen hienot saapikkaat hautautuivat lumeen.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Arielin uusi liivi

Varsa askarteli tänään huovasta Arielille liilan liivin. Koristeiksi Varsa valitsi kauniita liiloja paljetteja sekä liivin selkään ison pörröisen tähden. Niiden kiinnitys sujui helposti liimalla.

Kuvassa Ariel on menossa leikkimään roolivaateleikkiä, liivin alta näkyy hieman Arielin Lumikki-pukua. Se on hieman jo leikeissä repsahtanut.

Uusi liivi ja vanha mekko

Ariel laittoi hiukset nutturalle, jotta takana olevat koristeet näkyisivät
 

torstai 24. maaliskuuta 2011

Vauvat

Viime viikolla meitä onnisti, sillä Varsa löysi kirpputorilta meille ison pussillisen kaikenlaista tarpeellista kalustetta sun muuta. Tärkein taisi olla tämä pinnasänky. Vihdoin Teresan kaksosilla on oma sänky! Ihminen ompeli siihen vielä uudet liinavaatteet, joten nyt kelpaa vauvojen köllötellä siellä.

Taavi-vaavi, Tyttövauva ja Teresa

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Odottelua

Tässä kuvassa minä ja ystäväni odotamme prinssejä saapuviksi juhliin. Kultanauhat on jo kiinnitetty Timanttilinnan tanssisaliin ja kaikki on valmiina.

Ariel ja Pinkkipää päätyivät valitsemaan juhliin tyllihelmaiset mekot. Niiden kankaat ovat peräisin mummolan tilkkulaatikoista. Minun ja Kuningattaren mekot on esitelty jo aiemmissa blogikirjoituksissa. Mitäs tykkäätte? Kylläpä olemme hienoina.


Kuvan alareunassa näkyy meidän uusi koiramme.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kävipä hassusti

Viedessäni kultanauhoja Timanttilinnan juhlasaliin tapasin ystäväni Pinkkipään. Ja kylläpä meitä alkoi naurattaa, kun huomasimme, että meillä molemmilla oli samasta hevoskuvioisesta kankaasta tehdyt puvut päällä! Onneksi malli oli sentään hieman erilainen, sillä Pinkkipään mekossa oli hevoskankaan lisäksi käytetty verhokangastilkkua.

"Ihana mekko sulla!"


Huonommin kävi Teresalle ja Kuningattarelle. Heille tuli melkein riita, kun he olivat valinneet samanlaiset puvut juhliin, vaikka toinen puvuista oli tarkoitettu Varsan serkulle. En vielä tiedä, kumpi vaihtaa toisen puvun vai tulevatko he juhliin samiksina. Kuningatar on kyllä jo rauhoittunut. Molemmat tuntuivat pitävät puvuistaan, jotka oli ommeltu Varsan vanhasta juhlapuserosta (vieläköhän siitä tulee lisää pukuja) ja verhokankaasta. 

Ihminen haluaa vielä kertoa, että puvun yläosan kätevä kaava löytyi tältä nettisivulta:

"Minä näin tämän puvun ensin!" huutaa kuningatar. Teresaa tilanne vain naurattaa.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kultavarastolla

Tänään kävin Tähkäpään kanssa Kultavarastolla. Haimme sieltä kultanauhoja, sillä meidän pitää koristella Timanttilinna juhlia varten. Minulla on kuvassa ylläni uusi hevoskuvioinen juhlapukuni. Tähkäpään uusi puku on puolestaan sininen. Saa nähdä, montako kertaa vielä vaihdamme puvut ennen juhlia...

torstai 10. maaliskuuta 2011

Hevosjuttuja

Tässä luvattu kuva Varsan ompelemasta loimesta. Vain nurkissa tarvittiin vähän apua, muuten Varsa teki koko loimen itse, kirjaili jopa maisemakuvan koristeeksi. Se ei kyllä tästä valokuvasta oikein hyvin erotu.

Hirnu Hevosen uusi loimi

Lähdin heti viemään loimea Hirnulle. Ystäväni Tähkäpää ja pikkuinen Kathleen tulivat mukaan. Minä pukeuduin vaaleanpunaiseen hevoskuvioiseen mekkoon. Se on Varsan vanhasta t-paidasta ommeltu, samasta t-paidasta Varsa sai itselleen pipon. Tähkäpää valitsi vihreän Hello Kitty -kuvioisen paidan ja raidallisen hameen. Kathleenille kieputimme puvuksi Varsan ompeleman huivin. Päähänsä Kathleen halusi pipon, vaikka ei ollut edes kylmää.
Hevostallilla
Hevosta hoitamassa
Edessä Hirnu ja uusi loimi
Minunkin hevosellani on kaunis loimi. Se on käännettävä, toinen puoli on vaaleanpunainen ja toinen valkoinen pitsimäinen.

Kathleen leikkii Mersuilla

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Leveä kukallinen helma

Varsa ompeli tänään hienon loimen Hirnu Hevoselle. Toivottavasti ehdimme kuvata sen huomenna.

Tänään kävin katsomassa kasveja ikkunan luona. Puin ylleni kaksiosaisen kimaltelevan puvun. Ehkä vähän juhlava ihan vaan kävelylenkille...


Tuo kultainen verkkomainen kangas ei ollut oikein kätevä kaktuksien vierellä, mutta onneksi Ihmisellä sattui olemaan minulle uusi puku ihan lähettyvillä. Niinpä vaihdoin ylleni tämän kukkakuvioisen sinisen puvun. Kukkakangas on ohutta trikoota ja Ihmistä kuulemma harmittaa, kun ompelukone ei suostunut ompelemaan helmasaumaa kovin kauniisti.

Minä kyllä pidän tästä puvusta, etenkin kun siihen on ommeltu myös pitsihelmainen alushame.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Uusia pukuja

Teresa on Laceyn synttäreillä laittamassa viimeiset koristeet kakkuun. Teresan uusi juhlapuku on oikeasti tavallista lakanakangasta, joka on koristeltu vaaleanpunaisella pitsillä.

Teresa keittiössä

Pitsiä kauluksessa

Tässä virallinen syntymäpäiväpotretti. Päätimme kerrankin pukeutua kaikki samaa sarjaa oleviin  mekkoihin. Näyttääkö vähän hassulta? Ihminen taisi vähän innostua ompelemaan meille vaatteita Varsan vanhasta juhlapuserosta. Myös uutta vaaleanpunaista pitsiä on nyt vähän joka helmassa, sitä kun sai kirpparilta tosi edullisesti ison paketin.

Varsan ompeluksia

Eilen Varsa ompeli minulle uuden juhlapuvun. Se on kaunista hopeanhohtoista kangasta, jonka Ihminen löysi Eurokankaan askartelutilkkulaarista. Puvun helmassa on pitsiä ja sen takana on rusetti. Varsa suunnitteli puvun itse ja ompelikin sen melkein kokonaan.


Arielilla on päällään Varsan jo aiemmin ompelema arkimekko. Sen kangas on peräisin Mummolan tilkkuvarastoista.


Tässä poseeraamme prinsessakiekuroiden edessä.


Tässä näkyy uuden pukuni takana oleva iso lila rusetti.







lauantai 5. maaliskuuta 2011

Juhlapukuja

Tässä esittelemme muutamia puvuistamme.

Teresalla on yllään vaaleanpunainen mekko ja hänen kassissaan on lompakko, puhelin ja kaksi timanttia. Teresan puku on samaa kangasta kuin Tädin vanhojentanssipuku joskus kauan sitten.

Minulla Anneliesella on päällä eilen valmistunut puku. Se on tehty Varsan vanhasta kukallisesta paidasta. Helmassa on vähän pitsiäkin. Seison kuvassa kruunukoristeisen korokkeen päällä.

Ruususella on sininen hame, jonka alla on vihreä kuviollinen mekko. Yläosan kangas on tosi vanhaa, se on peräisin hameesta, jota Ihminen käytti ollessaan itse lapsi.
 
Seuraavassa kuvassa Ruusunen kokeilee uutta laahusta, joka valmistui viime viikolla. Siinä on koristeena paljeteista muodostettu sydän.

Lopuksi vielä Ruususen laahusta edestä kuvattuna.

 


Teresan ongelma

Eilen, kun ajoimme kotiin Barbimaailmaan hääpukujen valokuvauksesta, tapasimme Teresan. Hänen autostaan oli mennyt rengas rikki. Teresa osaa kyllä vaihtaa renkaan, mutta hänellä sattui olemaan päällään ihana valkoinen kultakoristeinen iltapuku. Onneksi paikalle sattui avulias Scania-kuormuri, joka vaihtoi renkaan Teresan puolesta.


Sitten ajoimme kotiin ja vilkutimme iloisesti kuormurille. Teresalla vilkkui valo kaulakorussa ja vyössä.


Kotiin päästyämme Teresa meni hetkeksi ihailemaan maisemia Timanttilinnan kattoterassilta.


Minä puolestani vaihdoin arkivaatteet päälle ja menin istuskelemaan Genevieven ja Laceyn kanssa. Genevieven syliin hyppäsi Misse-kissa.

Arielkin vaihtoi vaatteet ja meni ruokkimaan eläimet eläinhoitolaan. Hän valitsi ylleen vaaleanpunakuvioisen trikoomekon, jonka Ihminen ompeli Eurokankaan tilkkulaatikosta löytyneestä kangaspalasta. Pukua koristaa Varsan valitsema silittämällä kiinnitetty Hello Kitty -siirtokuva.

Kissa ja koira syömässä papanoita

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kuningatar esittäytyy

Tässä esittäytyy Barbimaailman Kuningatar. Hän on meistä Barbeista vanhin, Ihminen ompeli hänelle mekkoja jo 80-luvulla. Tämä on Kuningattaren parhain juhlapuku. Se on valmistettu Ihmisen vanhan oloasun housunlahkeesta ja koristettu mummolasta löytyneillä kultanauhoilla. Kuningattarellakin on kaulassaan Varsan tekemä kaulakoru.

Kuningattaren kissa on tullut Barbimaailmaan kirpputorilta löydetyn Barbien eläinhoitolan mukana. Se on Barbeille tosi rakas.




Tervetuloa Anneliese-Barbin uuteen vaateblogiin!

Hei, olen Anneliese. Asun Barbimaailman Timanttilinnassa yhdessä ystävieni kanssa. Tässä blogissa me esittelemme vaatteitamme, joita Yksi Ihminen ja hänen Varsansa (6 vuotta) suunnittelevat ja ompelevat meille.

Ihan ensiksi haluan esitellä hääpukuni. Pukuun kuuluu tosi pitkä huntu ja Varsan tekemät helmet. Pukuun kuuluu myös laahus, mutta en viitsinyt pukea sitä tänään päälleni.


Seuraavassa kuvassa poseeraan morsiusneitoni Arielin kanssa. Minulla on hääpuvun päällä pitsikauluksinen viitta. Arielilla puolestaan on päällä Varsan vanhasta mekosta ommeltu puku.


Näissä kuvissa olemme häälinnan nurmikolla.